Jätskiä?

Syön jäätelöä ja kerron mitä tykkäsin. Tarkoitus olisi ehkä myös vertailla eri valmistajien samoja makuja. Tai sitten vaan valittaa, jos joku ei ole hyvää. Täysin puolueellisia mielipiteitä jaossa, ja melko hitaaseen tahtiin, sillä edellinen jätski pitää saada alta pois että viitsii ostaa seuraavan. Eli jos olen arvostellut täällä jotain hirveää, seuraavaa postausta saa odottaa vähän pidempään.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ingman Creamy Brysselin kinuskikeksi


Tänään testivuorossa oli työkaverin suosittelema Creamyn Brysselin kinuskikeksi. Jälleen uusi, persoonallinen vähälaktoosinen jäätelömaku! Oikein loistavaa.  Kannen mukaan paketti sisältää keksikermajäätelöä, vohveli-kinuskikastiketta ja toffeelastuja. Ja edellisen maistamani Ceramyn tapaan maussa ja mausteissa ei oltu säästelty!

Etenkin jäätynyt kinuskikastike oli joitain loistavaa, ja sitä oli oikein mukavasti! Olisin voinut syödä pelkästään niitä kastikepalastia vaikka miten innolla! Toffeelastut olivat harvinaisempia, mutta maistuivat selkeästi jäätelön seassa. Ensimmäisessä kuvassa niitä näkyy tuossa pinnalla. Jäätelön keksiosio ei ollut onneksi murusina, vaan makuna ja "jauheena", eli ei jäänyt hampaankoloon. Keksi teki jäätelöstä mielestäni toffeen kanssa hieman tunkkaisen makuisen, ja kokonaisuus oli niin makea ettei tätä jäätelöä kyennyt syömään kerralla kovin paljoa.

Tuli sitä silti syötyä, kun yritin saada fiksun näköisiä jäätelöpalloja kuvattavaksi. Söin siis kaikki pahiten epäonnistuneet. Sain muutama päivä sitten itselleni jäätelöpallokauhan, mutta kuka olisi uskonut että sen käyttö olisi noin vaikeaa! Tai siis kyllähän sillä jäätelöä koolista ylös saa, mutta se että palloista tulisi kauniita taitaa olla liikaa pyydetty. Tässä jäätelössä pallojenteon teki haasteelliseksi vielä nuo toffee- ja kinuskipalat. Ne pyörähteli kauhalla kaapiessa vähän minne sattuu ja rikkoivat palluran. Tässä on harjoittelemista!

Tämä jäätelö on ehdottomasti toffeen ja kinuskin, ja todella makean jäätelön ystäville. Itselleni kyllä hippusen liian makeaa tavaraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti